Sivu lisätty omaan raporttiin ()

Henkilöstö

Finanssialan tiukassa kilpailussa lisäarvoa luodaan tehokkaalla operatiivisella toiminnalla sekä uudistumalla jatkuvasti ja nopeasti. Vahinkovakuutustoiminnassa ryhdyttiin vuonna 2014 useisiin merkittäviin henkilöstöön vaikuttaviin toimenpiteisiin tehokkuuden parantamiseksi ja liiketoiminnan kehittämiseksi sekä kiristyvään kilpailuun vastaamiseksi. Myös henkivakuutustoiminnassa keskityttiin toiminnan tehokkuuden parantamiseen ja osaamisen kehittämiseen markkinoiden tarpeita vastaaviksi.

Sampo-konsernin työntekijöiden määrä (FTE) oli vuonna 2014 keskimäärin 6 739 (6 832). Suurin liiketoiminta-alue on vahinkovakuutustoiminta, jonka parissa vuonna 2014 työskenteli noin 91,6 prosenttia henkilöstöstä. Henkivakuutustoiminnassa toimi 7,6 prosenttia työntekijöistä. Emoyhtiö Sampo Oyj:n palveluksessa työskenteli 0,8 prosenttia henkilöstöstä.

Maantieteellisesti Sampo-konsernin henkilöstömäärä jakautui vuonna 2014 siten, että Suomessa työskenteli 33 prosenttia, Ruotsissa 27 prosenttia ja Norjassa 21 prosenttia henkilöstöstä. Baltian maiden, Tanskan ja muiden maiden osuus henkilöstöstä oli yhteensä 19 prosenttia.

If uudisti vuonna 2014 pohjoismaisen vakuutusorganisaationsa sekä korvaushakemusten käsittelyn, markkinoinnin ja IT-toimintonsa Suomessa. Muutosten syynä oli yhteispohjoismaisten IT-järjestelmien käyttöönotto, korvaushakemusten määrän väheneminen ja Trygin Suomen liiketoiminnan integroimisen saattaminen loppuun. Myös Virossa suljettiin toimipaikkoja. Näiden toimien seurauksena vahinkovakuutuksen henkilöstömäärä pieneni Suomessa hieman. Vahinkovakuutuksen kokonaishenkilöstömäärä aleni vuoden aikana prosentin, ja vahinkovakuutustoiminnassa työskenteli vuoden 2014 lopussa 6 158 henkeä.

Henkivakuutustoiminnan kokonaishenkilöstömäärä aleni vuoden 2014 aikana hieman henkilöstömäärän supistuessa kaikissa kolmessa Baltian maassa. Henkivakuutustoiminnassa työskenteli vuoden 2014 lopussa 509 henkeä. Kaikkiaan Sampo-konsernissa työskenteli joulukuun 2014 lopussa 6 723 henkeä.

Henkilöstöstä on lisätietoja saatavilla vuosikertomuksen henkilöstöosiosta.

Muistiinpano
Lisää muistiinpano