Sivu lisätty omaan raporttiin ()

Emoyhtiön ohjaus

Konsernin emoyhtiö Sampo Oyj ohjaa tytäryhtiöitä asettamalla tavoitteet niiden pääomitukselle ja oman pääoman tuotolle (RoE) sekä asettamalla tytäryhtiöiden toiminnalle keskeiset reunaehdot konsernitason toimintaperiaatteiden muodossa.

Tavoitteiden asettaminen: Emoyhtiön hallitus päättää tytäryhtiöiden oman pääoman tuottotavoitteet, jotka ovat tällä hetkellä 17,5 prosenttia sekä If Vahinkovakuutukselle että Mandatum Lifelle. Lisäksi If Vahinkovakuutuksen pitkän aikavälin tavoitteena on ylläpitää alle 95 prosentin yhdistettyä kulusuhdetta.

Pääomitus: Pääomituksen perustana on sisäisesti arvioitu taloudellisen pääoman määrä, joka kuvastaa yhtiön mitattavissa oleviin riskeihin sitoutuvaa pääomaa. Lisäksi pääomituksen arvioinnissa otetaan huomioon se, kuinka riskialttiina yhtiön toimintaympäristö nähdään. Pääomitukseen voivat vaikuttaa myös luottoluokitustavoitteet. Tällä hetkellä tärkein luottoluokitustavoite on If Vahinkovakuutuksen yhden A:n luottoluokitus Standard & Poor’s:lta (S&P).

Nämä näkökulmat yhdessä viranomaisten asettamien pääomavaatimusten kanssa vaikuttavat keskeisesti siihen, mitä pääomitustasoa pidetään kullekin tytäryhtiölle riittävänä ja minkä suuruisia osinkoja tytäryhtiöt jakavat emoyhtiölle. Sampo-konsernissa operatiivisen toiminnan kannalta ylimääräinen pääoma pidetään emoyhtiö Sampo Oyj:ssä, joka pääomittaa tytäryhtiöitä tarvittaessa.

Emoyhtiön hallitus päättää keskeisistä tytäryhtiöiden liiketoimintaa ja riskienhallintaa ohjaavista pääperiaatteista. Näistä merkittävimmät ovat Sampo-konsernin toimintaperiaatteet (Code of Conduct), riskienhallinnan periaatteet, palkitsemisperiaatteet ja compliance-periaatteet. Lisäksi toiminnassa noudatetaan esimerkiksi tiedonantopolitiikkaa, jota noudattamalla pyritään ehkäisemään maine- ja compliance-riskejä.

Sampo Oyj:n hallituksen päätöksiin yleisesti ja siten myös emoyhtiön antamaan ohjeistukseen vaikuttavat edellä mainittujen ohjeistusten ohella myös ulkoinen normiperusta ja eri sidosryhmien odotukset Sampo-konsernin toiminnasta. Lisätietoja Sampo-konsernin sidosryhmistä on saatavilla Toimintaperiaatteet-dokumentissa osoitteessa www.sampo.com/ohjausjarjestelma.

Muistiinpano
Lisää muistiinpano