Sivu lisätty omaan raporttiin ()

Tulevaisuuden näkymät

Näkymät vuodelle 2015

Sampo-konsernin liiketoiminta-alueiden odotetaan raportoivan hyvän toiminnallisen tuloksen vuonna 2015.

Markkina-arvoiset tulokset ovat kuitenkin varsinkin henkivakuutustoiminnassa vahvasti sidoksissa pääomamarkkinoiden kehitykseen. Matala korkotaso luo lisäksi haastavan ympäristön erääntyvien korkosijoitusten uudelleen sijoittamiseen.

Vahinkovakuutustoiminnan odotetaan vuonna 2015 saavuttavan kirkkaasti yhdistetty kulusuhde -tavoitteensa, jonka mukaisesti pitkän aikavälin kulusuhde on alle 95 prosenttia.

Nordean vaikutuksen konsernin tulokseen odotetaan olevan huomattava.

Konsernin suurimmat riskit ja epävarmuustekijät lyhyellä aikavälillä

Sampo-konserni tunnistaa ja analysoi säännöllisesti riskejä ja epävarmuustekijöitä, joille se altistuu päivittäisessä liiketoiminnassaan.

Sampo-konsernin kannattavuuteen ja sen vaihteluihin vaikuttavat merkittävimmin markkina-, luotto- ja vakuutus- ja liiketoimintariskit, joiden määrää voidaan arvioida erilaisin mittaustekniikoin historialliseen dataan pohjautuen. Näiden riskien osuudet konsernin taloudellisen pääoman vaateesta ovat normaalitasollaan. Taloudellisen pääoman vaadetta käytetään sisäisesti pääomatarpeen arviointiin. Markkinariskin osuus on 34 prosenttia, luottoriskin 44 prosenttia, vakuutusriskin 11 ja liiketoimintariskin 10 prosenttia.

Ennalta arvaamattomat, epävarmuutta aiheuttavat tapahtumat voivat vaikuttaa Sampo-konsernin kannattavuuteen välittömästi. Epävarmuustekijöiden identifiointi on helpompaa kuin epävarmuustekijöiden todennäköisyyksien, ajoituksen ja mahdollisten taloudellisten vaikutusten laajuuden arviointi. Tällä hetkellä on olemassa lukuisia yleisesti tunnistettuja makrotaloudellisia, poliittisia ja muita epävarmuuden lähteitä, jotka voivat vaikuttaa finanssialaan monella tavoin negatiivisesti.

Muita epävarmuutta aiheuttavia tekijöitä ovat toimintaympäristön ennalta arvaamattomat rakenteelliset muutokset sekä jo tunnistetut trendit ja mahdolliset laajakantoiset tapahtumat. Näillä voi olla vaikutuksia liiketoimintaan myös pitkällä aikavälillä.

Muistiinpano
Lisää muistiinpano